Pohjoismaisten lakimieskokousten historiaa

”Pohjoismaisten lakimieskokousten tarkoituksena on järjestämällä Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan lakimiesten välisiä neuvonpitoja myötävaikuttaa asiantuntemukseen pohjautuvien ja mahdollisuuksien mukaan yhteneväisten arvioiden aikaansaamiseen Pohjoismaiden valtakunnille merkityksellisistä oikeudellisista ja lainsäädännöllisistä kysymyksistä.” Näin määriteltiin Pohjoismaiden lakiemiskokousten tarkoitus säännöissä vuodelta 1872 – säännöissä, joita on toki sittemmin muutettu.

Ensimmäiseen pohjoismaiseen lakimieskokoukseen Kööpenhaminassa osallistui lähes 400 juristia Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta, mutta myös kolme oikeusoppinutta Suomen suuriruhtinaskunnasta. Tukholmassa vuonna 1919 pidettyyn lakimieskokoukseen suomalaiset lakimiehet — samoin kuin islantilaiset juristit – osallistuivat ensimmäistä kertaa itsenäisen maan valtuuskuntana. Suomessa lakimieskokous järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1925, ja tuolloin otettiin käyttöön uudenlainen kokousjärjestys: keskusteluja alettiin nyt käydä pienryhmissä jaostokokouksissa, ei ainoastaan täysistunnossa. Seuraavan kerran lakimieskokous tuli Helsinkiin vuonna 1937, ja tuolloin avajaisistunnossa Yliopiston juhlasalissa oli paikalla 570 osallistujaa. Sen jälkeen lakimieskokous järjestettiin vasta vuonna 1948, ja tuolloin Kööpenhaminassa oli Suomesta mukana 133 osallistujaa. Suomen paikallisjohtokunta on isännöinyt kokouksia vuosina 1957, 1972, 1987, 2002 ja 2017, eli viidentoista vuoden välein.

Tänä päivänäkin pohjoismaiset juristit käsittelevät tapaamisissaan laajasti useita eri oikeudenaloja ja niihin liittyviä ajankohtaisia oikeudellisia kysymyksiä. Lakimieskokouksissa esiin otettavien aiheiden valintaa määrittää ajankohtaisuus, yleispätevyys ja relevanssi pohjoismaisessa kontekstissa. Pohjoismaisia lakimieskokouksia on luonnehdittu "generalistikonferensseiksi", ja siinä suhteessa ne myös eroavat niistä lukuista kansainvälisistä ja pohjoismaisista konferensseista, jotka on suunnattu jonkin tietyn oikeudenalan asiantuntijoille.

Pohjoismaiset lakimieskokoukset ovat olleet muodostamassa perustaa pohjoismaiselle lainsäädäntöyhteistyölle. Ensimmäisissä kokouksissa käsitellyt aiheet nivoutuivat usein tarpeeseen saada yhteneväistä pohjoismaista lainsäädäntöä, etenkin velvoite- ja perheoikeuden aloille. Vaikka konkreettiset yhteispohjoismaiset lainsäädäntöhankkeet eivät enää ole keskeinen osa kokousten ohjelmaa, pohjoismainen lainsäädäntöyhteistyö on nykyäänkin edelleen mukana lakimieskokousten agendalla. Esimerkkeinä vaikkapa keskustelut aiheista ”Onko pohjoismainen lainsäädäntöyhteistyö menettänyt merkityksensä” (Reykjavik 2005) ja ”Takaisin ennakoivaan yhteistyöhön – onko aika kypsä?” (Helsinki 2017). Yleiseurooppalainen kehitys, niin Euroopan yhdentymisen kuin Euroopan neuvoston puitteissa tapahtuva, on viime vuosikymmeninä ollut keskeisellä sijalla pohjoismaisissa lakimieskokouksissa. Uusista mukaan tulleista aihealueista voidaan mainita vaikkapa ympäristöoikeus.

Itse professioon liittyviä ohjelmasisältöjä on perinteisesti käsitelty pääasiassa jaostokokouksissa käytävissä keskusteluissa. Puheenjohtaja, alustaja ja vasta-alustaja ovat valmistelleet jaostokokouksen, jossa alustajan ja vasta-alustajan suullisten esitysten tai vaihtoehtoisesti heidän moderoidun keskustelunsa pohjalta on käyty keskustelua aiheeseen liittyvistä keskeisistä kysymyksistä. Lisäksi on pidetty luentoja ja järjestetty paneelikeskusteluja. Alustuksia ja muita kokousasiakirjoja alkaen 18. pohjoismaisesta lakikokouksesta 1948 löytyy täältä.

Pohjoismaisissa lakimieskokouksissa on ammatillisen osan rinnalla perinteisesti ollut mukana myös sosiaalinen elementti. Jo ensimmäinen kokous 1872 päätettiin juhlapäivällisiin, ja tätä perinnettä on jatkettu.

Lisää Pohjoismaisten lakimieskokousten ensimmäisistä 100 vuodesta täällä.

Ruotsin paikallisjohtokunta ilmoitti Helsingissä vuonna 1925 pidetyssä 13. kokouksessa, että ylimääräinen hovioikeusnotaari Gunnar Swenson oli perustanut rahaston pohjoismaisten lakimieskokousten kulujen kattamiseksi. Gunnar Swensonin säätiöstä myönnetyillä varoilla on sittemmin ollut lakimieskokousten järjestämisen kannalta keskeinen merkitys. Rahastoa hallinnoi Pohjoismaisten lakimieskokousten Ruotsin paikallisjohtokunta.

Lakimieskokousten yhteydessä on vuodesta 1981 lähtien jaettu Knut ja Alice Wallenbergin säätiön varoista myönnettävä tunnustuspalkinto, joka nimeksi on vakiintunut Pohjoismainen lakimiespalkinto. Palkinto myönnetään sääntöjensä mukaan pohjoismaisille juristeille tunnustuksena erityisen ansiokkaasta käytäntöön tai teoriaan suuntautuneesta kirjallisesta toiminnasta oikeustieteen alalla. Säätiö valitsee palkinnonsaajat pohjoismaiden paikallisjohtokuntien esitysten perusteella.

Lue lisää Pohjoismaisesta lakimiespalkinnosta täältä.